Olen pitänyt Katri-Helenaa aina rauhan laulajana, varsinkin 1970-luvulla. Kyllä näin onkin. Positiivisuus. Helsinki on suuri kylä, jossa on mukavia ilmaisia tapahtumia vähävaraisille, köyhille, taiteilijoille, kirjailijoille, paskatyön tekijöille, opiskelijoille, pätkätyöläisille ja muille kaltaisilleni aktivisteille. Jos naisen eurolla ei pääse konserttiin tahi festivaaleille, niin kyläjuhliin ainakin pääsee. Kutri-Helena kuten klassikkosarjakuvassa Nyrok City, valtava yleisömeri saartoi kylälavan, jonne Katri-Helena piti tuoda miliisiseurueessa - kun tavalliset väylät olivat tukossa. Mukana Honey B and the Family ja The Randelins joka veti Kake Randeliniä. Siis biisejä ;) ... Pelle Miljoonaa näin viiden viikon sisällä reilut viisi kertaa... Itse asialla Pellen keikoilla olen pyörinyt jo vuodesta 1981 lähtien.. Elias Gould oli uusi tuttavuus. Samoin Lieminen. Mikä ettei. Voihan asioihin tutustua myös vasta vuonna 2016.
Kumpulan Kyläjuhlat 2016, Katri-Helena
valokuvaaja Satu Ylävaara, photographer Satu Ylavaara
Lieminen.
Onko iskelmä uusi rock? Mitä kaikkea kerroksia kotimaisessa iskelmässä on campin, nostalgian, retroilun lisäksi? Jotain selittämättömän mukavaa, vapautunutta, rentoa on kesäinen ilta Suomessa, veden rannalla, kenties, kaislojen ja räsymattojen viiruittamassa kotimaisessa muotoilussa, kuunnelle Baddingin Paratiisia.. Saunapuhdasta, viatonta, ei ole kreisiä kaniinia kello kaulassa... Kukaan ei määrää, kukaan ei töni, kukaan ei raivoa. Paitsi ehkä vastarannalla ;)
Honey B on myös hieno roolimalli kautta näiden vuosien ja tyylien ja painotuksien: nainen saa olla sekä akateeminen että rockenroll ;) Ja blues ja jazz.. ja miten se Juice jatkoikaan.. Viime vuosina seksismi ja naisviha on näkynyt mm siinä, että typerä ukko voi sanoa, ja se painetaan lehteen, ettei nainen voi olla kapellimestari. Onko typerämpää väitettä präntätty? Luulin, että orkesteria johdetaan tahtipuikolla, ei peniksellä..
Mutta takaisin leppoisiin kylätunnelmiin - fight goes on against all sexism und fascism.